Työkalu on erittäin kevyt ja helppokäyttöinen. Se painaa vain 2,7 kg (6 lbs), joten sitä voi käyttää pitkäänkin väsymättä ja pitää mukanaan vaikka koko ajan.
Laitteessa on ergonominen kahva ja siinä pehmeä kumipinnoite. Kahva takaa miellyttävän työskentelyn pitkäkestoisessakin käytössä. Käyttäjä saa siitä tukevan otteen.
Johdotonta laatikkonitojaa on erittäin helppo käsitellä. Sitä voi käyttää aina optimaalisessa asennossa. Kansinitoja on erittäin terveellinen käyttää. Työkalu on muotoiltu niin, että sitä on vaivaton ja mukava käyttää kaikissa asennoissa. Nidontatuloksesta ei kuitenkaan ole tingitty.
Laatikkonitojan kehityksen huippua edustava teknologia varmistaa työkalun ihanteellisen tasapainon. Se vähentää rekyylin aiheuttamia tärähdyksiä ja niistä seuraavia haittoja pitkäaikaisessa ja toistuvassa päivittäisessä käytössä. Rekyylin aiheuttamista käsivammoista ei enää tarvitse kantaa huolta.
Voimme ylpeinä todeta, että johdoton, akkukäyttöinen nitojamme on maailman nopein lajissaan. Sen voi laukaista jopa 5 kertaa sekunnissa. Näin ollen nitomiseen kuluva aika ei ole yrityksesi kokonaistuottavuuden jarruna.
Työkalulla voi nitoa yhdellä akulla enemmän pakkauksia kuin millään muulla akkunitojalla. Johdoton tarkkuusnitojamme on suunniteltu nitomaan latauskertaa kohden jopa 8 000 hakasta. Se takaa tehokkaan työskentelyn, riittävän kapasiteetin ja työkalun pitkän käyttöajan.
Harjaton moottoriteknologiamme tehostaa työskentelyä ja suorituskykyä tuntuvasti harjalliseen moottoriin verrattuna. Koska mekaaninen kuluminen on vähäistä, työkalun luotettavuus paranee ja huollon tarve on vähäinen. Tämä tekee johdottomasta laatikkonitojasta harjallisella moottorilla varustettuja kilpailijoitaan pitkäikäisemmän.
Työkalua suunnitellessamme pidimme mielessä suorituskyvyn, ergonomian ja työympäristön vaatimukset. Melutason hillitsemiseksi kansinitojassa on hiiliharjaton moottori, joka vähentää työkalun käytön aikaista ja mekaanista melua. Akkukäyttöisen nitojamme melutaso on vain puolet paineilmakäyttöisten laatikkonitojien melutasosta.
Merkkivalo ilmaisee johdottoman kansinitoja varaustilan. Varaustilan näyttö on kolmiportainen: maksimi, suuri, tyhjä.
Merkkivalo ilmaisee selkeästi, mikä käyttötapa on valittuna. Sininen merkitsee aktiivista ja valkoinen epäaktiivista tilaa.
Johdottoman laatikkonitojan käyttötilan voi valita käden käänteessä yhdellä kytkimellä. Siinä on lisävarusteena pitomahdollisuus laserasemoinnin kytkemiseksi päälle ja pois päältä.
Yhden hakasen kiinnitys kerrallaan painamalla liipaisinta käsin.
Sopii vaihtelevien (pehmeiden ja kovien) pakkausten nidontaan.
Usean hakasen kiinnitys perätysten pitämällä liipaisinta pohjassa. Laatikkotunnistimet laukaisevat nidonnan.
Sopii useiden samanlaisten pakkausten nidontaan.
Usean hakasen kiinnitys perätysten tietyn määritellyn ajan kuluessa pitämällä liipaisinta pohjassa.
Sopii useiden samanlaisten pakkausten tai pitkien pakkausten nidontaan.
Asemointi yhdellä etulaserilla.
Asemointi yhdellä etulaserilla ja kahdella sivulaserilla.
Laserasemointijärjestelmä vähentää käyttäjän tekemien inhimillisten virheiden mahdollisuutta laatikoiden sulkemissa. Se parantaa käyttäjien tyytyväisyyttä ja nidontatuloksen laadun tasaisuutta.
Sekä etu- että ristilaserin avulla laatikot voidaan sulkea erittäin laadukkaasti. Myös tasainen nidontajälki viestii tuotteesi laadusta.
Koska laserohjaus osoittaa selkeästi ja vaivattomasti, mihin hakaset ammutaan, se vähentää työtapaturmien mahdollisuutta nidonnan yhteydessä. Asemointilaser helpottaa työkalun käyttöä myös hämärässä ja pimeässä.
Laserohjaus tuo yrityksellesi kilpailuetua. Pakkausten kohdistus sujuu nopeasti jokaisella käyttökerralla, ja työnkulku on mutkaton. Asemointilaserin avulla saavutat moitteettomanja ammattimaisen nidontatuloksen myös hankalissa asennoissa.
Laserohjaus vähentää työvoiman tarvetta. Jokaisen hakasen sijaintia ei tarvitse erikseen mitata ja pakettia kohdistaa sen mukaisesti. Kansinidontaa voi suorittaa intuitiivisesti, tarkasti ja miellyttävästi kerrasta toiseen.
Laserohjausjärjestelmä tekee nitojasta intuitiivisen, mukavan ja helpon käyttää. Uudet käyttäjät oppivat työkalun oikean ja tehokkaan käytön nopeasti.
Vilkkuu hitaasti
“Käyttövalmis”
Palaa jatkuvasti
“Työkalu nidonta-asemassa”
Kansinitojan kahvassa on mekaaninen turvakytkin. Turvakytkin pakottaa käyttäjän käyttämään työkalua turvallisesti ja oikein.
Työkalun pohjalevyssä on optiset anturit, jotka havaitsevat pakkauksen elektronisesti. Laatikkotunnistus estää käyttäjää laukaisemasta hakasta, jos kansinitojan alla ei ole pakkausta.
Liipaisimeen integroitu optinen anturi tekee pakettien nitomisesta turvallisempaa kuin koskaan aiemmin. Anturi tunnistaa sormen olevan liipaisimella. Se estää käyttäjää peukaloimasta liipaisinta ja takaa parhaan mahdollisen turvan.
Työkalu on erittäin turvallinen huoltaa. Kun lipas poistetaan, työkalu lukittuu, eikä hakasten vahinkolaukauksia tapahdu.
Akkukäyttöisellä nitojalla on lukemattomia etuja paineilmakäyttöiseen nähden. Kun pakkaukset nidotaan akkutyökalulla, voidaan säästää kompressoreissa, melusuojaustoimissa, voiteluaineessa, asennuksissa, putkituksissa ja kiinteissä nidonta-asemissa.
Akkukäyttöinen kansinitoja voi auttaa pienentämään huoltokustannuksia merkittävästi. Säästöä kertyy esimerkiksi kompressoreista, asennuksista, liitososista, turvatoimintojen testauksesta, ilmavuotojen paikannuksesta, ilmankulutuksesta ja energiasta.
Akkukäyttöinen nitoja auttaa säästämään paljon energiaa. Energiaa kuluu vain, kun työkalua käytetään, ja kukkaro kiittää. Sähköenergian muuntokustannukset pneumaattiseksi energiaksi jäävät pois, samoin ilman jäähdyttämisen ja paineilmasäiliön paineen ylläpitämisen kustannukset.
Merkittävä etu kansinitojamme käytössä on se, ettei lähistöllä tarvitse olla pistorasiaa. Sitä tarvitaan vain työkalun akun lataamiseen.
Mitä parempi työn liikkuvuus on, sitä sujuvampaa mukautuminen työn ja tilanteiden muutoksiin on. Prosesseja voi yksinkertaistaa ja tehtäviä suorittaa liikkeessä.
Kun käytössä on akkunitoja, esillä olevien tavaroiden määrä työpisteessä vähenee. Säästöä kertyy myös siinä, ettei työkalun käyttö edellytä laiteasennuksia ympäristöön tai laitteiden huoltoa.
Johdoton laatikkonitojamme auttaa vähentämään työtapaturmat minimiin. Vähemmän työkaluja merkitsee siistimpää työympäristöä. Siisteys puolestaan ehkäisee vaaratilanteita jo ennalta. Johtoihin kompastelun aika on ohi.
Johdoton kansinitoja rasittaa käyttäjäänsä vähemmän kuin johdollinen työkalu, johon kohdistuu virtajohdosta alaspäin vetävää voimaa.
Akkukäyttöinen kansinitoja antaa käyttäjälle liikkumisen vapauden. Työkalu kulkee vaivatta mukana minne tahansa. Kansinitojallamme työnteko onnistuu myös etäällä tavanomaisesta työpisteestä.
Litiumioniakun energiatiheys on suuri. Se onkin yksi tämän akkuteknologian merkittävimpiä etuja, sillä suuri energiatiheys pidentää akun käyttöaikaa per latauskerta.
Litiumioniakku latautuu nopeammin kuin muut akkutyypit, mikä takaa sille pitkän käyttöiän. Latausaika 80 prosenttiin on noin 65 minuuttia ja täyteen noin 85 minuuttia.
Elektroninen kennosuojaus (ECP) suojaa akkua ja turvaa sen pitkän käyttöiän. Akku on suojassa ylikuormituksella, syväpurkautumiselta ja ylikuumenemiselta.
Litiumioniteknologiaan ei liity itsepurkautumista eikä muistivaikutusta. Ne eivät siis heikennä akun kapasiteettia lataamisen ja varauksen purkautumisen aikana.
Akku on poikkeuksellisen kestävä ja vaativinkiin työympäristöihin sopiva. Vankkarakenteinen kuori on iskunkestävä.
Litiumioniakku edustaa vähähuoltoista teknologiaa. Sen erinomaisen suorituskyvyn ylläpitäminen ei vaadi huoltoa. Akulla ei ole muistia, eikä varausta tarvitsee purkaa tietyssä syklissä käyttöiän pidentämiseksi.
Akkukäyttöinen kansinitojamme täyttää Euroopan talousalueella (ETA) myytäville tuotteille asetetut terveys-, turvallisuus- ja ympäristöstandardit. Tästä EU:n sivustosta saat lisätietoja CE-merkinnästä.
Package content
Loading the staplers magazine
Charging the battery
Setting stapler type
Adjust penetration depth
User interface
Activating the stapler
Operator safety features
LED tool status indication
Operation modes
Option: Laser positioning
0201, 0202, 0203, 0204, 0205, 0206, 0207, 0210, 0211, 0212, 0215, 0216
0300, 0301, 0320
0403, 0413, 0420, 0421, 0426, 0427, 0428, 0429, 0441, 0442, 0443, 0444, 0470
0510
0701, 0711, 0712